Tänään olen ollut ihmisiksi syömisten suhteen. Eli Cambridge-pusseja, teetä ja vettä; voi että on ihanan kevyt olo. Reissulla käytin shakeria (kuinkahan tuo kuuluisi kirjoittaa) ja jauheet ei sillä sekoitu  niin hyvin kuin sauvasekoittimella, joten nyt kotona on ihana juoda samettisen tasaisia keittoja ja pirtelöitä. 

Hienoa kun alkaa arki huomenna, viikon lomailun jälkeen. Työpaikalla ei ole kiusauksia niin paljoa kuin  lomalaisten kanssa. Sen lauantain karkkipäivän vielä pystyy kärvistellä kuivilla, mutta kun lomalla oli 10 henkilöä ympärillä 4 vrk, jotka herkutteli. Ei mun tahdon voimalla sitä vastustettu. 

Yllätyin siitä, että kiinteä ruoka ei täyttänytkään mahaa niinkuin olisi olettanut. Ruokaa olisi edelleen mahtunut vaikka kuinka siitä huolimatta, että 3 viikkoa olin liemiruuilla. Miksei mun mahalaukkuni ole yhtään kutistunut? 

On jäänyt reikittäminen huonolle tolalle. En ole hetkeen hoitanut itseäni kokonaan pitkän kaavan mukaan. Sillä saisi niitä endorfiinejä ja oksitosiiniä liikkeelle. Tuottavatko jotkut ihmiset syödessään noita mielihyvähormoneja enemmän kuin toiset. Eli lihavat saavat paremmat kiksit ruuasta kuin toiset? Millä sen kiksien saamisen voisi estää?