Tein eilen painonvartijoiden 0 pisteen kasviskeittoa jatkuvasti vaivaavan nälän takia. Vaikka pussit oli syöty, silti nälkä kalvoi ja piti saada jotain suolaista syötävää. Eihän keitto kasevan makuista ole jos siinä on pelkkiä kasviksia eikä kermaa, juustoa tms. Mausteilla sen sai alas ja siitä on riittänyt vielä tällekin päivälle syötävää.

Eilen oli hautajaiset joista jäi apea mieli. Vainaja ei ollut sukua, mutta tuttu ihminen jolta jäi paljon surevia. Kaikkein eniten surettaa lapsenlapset, jotka ovat niin pieniä etteivät voi oikeasti muistaa vainajasta mitään isompana. Vanhemmat ovat vastuussa valemuistikuvien luomisessa. Ihminen luulee muistavansa itse tapahtumat kun niitä on hänelle moneen kertaan muisteltu. Joku muistaa ihan elävästi esim. kuinka isoveli kaatui vaarallisesti vuoden vanhana, vaikka hän on 5 vuotta nuorempi kuin veljensä. Ihmisen mieli on outo. 

En ole seurannut eläissäni kuin yhtä blogia kun odotin samaan aikaan neljättä lastamme. Tänään hämmästyin kun luin, että joillekin suosituille blogisteille kustannetaan esim. kauneusleikkauksia sillä ehdolla että nämä kuvailevat sen blogissaan. Näitä kun ei ole kenenkään pakko lukea, en varmaan pääse tienaamaan edes sillä että minun haluttaisiin lopettavan turhanpäiväiset jaarittelut.  

Pitäis varmaan laittaa blogeja seurantaan, mutta kun on facebook, siinä on miniblogeja hyvinkin.